Paljon on taas vettä virrannut eräässä joessa, sitten viime kirjoituksen. Suhde on edelleen voimissaan. Vuosi on vierähtänyt yhdessä köppelehtiessä aivan kohta.

Ei elämä ole pelkkää paratiisia, se on myös ruusuilla tanssimista. Eikä aina sitäkään. On ollut eripuraakin aika ajoin. Kaksi aika erilaita temperamenttia yhdessä. Toinen rauhallinen ja harkitseva ja toinen välillä äkkiäkin tulistuva. Minä se jälkimmäinen. Tulee hiljaista välillä.

Moi, voitaisko jutella siiitä mitä oikein tapahtui. Joo, jutellaaan vaan. Näin se menee ja sitten puhutaan. Sitä tässä naisessa arvostan, että hän näkee päivien tulevan vielä hiljaisuuden jälkeenkin, mitä en välttämättä aina itse näe pirun vihaisena.

Toisaalta outoa ja kummallista kun aiemmin, siis entisessä suhteessa, koskaan ei voinut puhua mistään selkokielellä rauhallisesti ja järkevästi. Kovin on ollu juurtunut entinen meno. Oppia ikä kaikki kuitenkin.

Tiivistä on yhdessäolo ollut. Nyt olin muutaman päivän yksin tai lasteni kanssa matkoilla; sekin aivan uusi kokemus. Yksinkin voi mennä. Uutta sekin. Niin kuin poikani totesi, että tämä on ensimmäinen kerta kun ollaan keskenään reissussa.  Hyvä kokemus tuokin.

Voi lähteä ja tietää, että toinen on tallessa ja odottaa. Ei tarvitse ajatella yhtään mitään sen suhteen. Näinköhän sitä alkaa tottumaan elämään selväpäisen ihmisen kanssa normaalissa parisuhteessa.

Side on jo muodostunut ja tuntuu aika vaikealta kuvitella elämää ilman nykyistä kumppaniani. Hän on kovin tavallisen oloinen ja pitää tylsisistä tavallisista asioista so. normaalista arjesta. Onhan tämä toisaalta ollut kovin tapahtumarikaskin vuosi arjenkin keskellä.

Olosuhteet muuttuvat kun toisen nuori lentää pesästä kesällä ja omanikin on irtaantumassa minusta pikku hiljaa. Se on tietenkin hänen tärkein tehtävänsä hankkiutua minusta eroon ja itsenäistyä.

Niin kuin kumppanini sanoo, katellaan.