Hain jokunen aika sitten Palvelevan Puhelimen päivystäjäksi. Pääsin seuraavaan vaiheeseen eli kurssille, missä näitä koulutetaan. Se ei kuitenkaan takaa, että olisin joskus tekemässä tätä auttavaa työtä.

Elämän eri ilmiöt ja ihmiset kiinnostavat ja itselläni on terapiataustaa kosolti. Kuin myös omia elämän kokemuksia sieltä rankimmasta päästä.

Olen lueskellut saamaani aineistoa. Lukenut ja välillä vaipunut syviin mietteisiin, ja taas jatkanut lukemista. Se mikä eniten on mietityttänyt on oma vanhemmuuteni. Olen kahden aikuisen lapsen isä ja kolmas, se iltatähti on juuri siirtymässä murkkuiästä nuoren miehen elämään. Koulu meni päin helvettiä kauniisti sanottuna ja heppu laisti koko homman joksikin aikaa. Kävi koulussa, mutta ei tehnyt yhtään mitään sen eteen.

Itse kaahoilin omalla tavallani hetken. Se akuuttivaihe meni kuitenkin nopeasti ohi ja elämä jatkui. Ei enää ennallaan, vaan huomattavasti rauhallisempana ja seestyneempänä. Hepun koulukin alkoi taas sujua ja nyt hän menestyy aivan loistavasti.

Siitä vanhemmuudesta piti kirjoittaa. Tämä murkku on saanut kasvaa aika vapaasti, vailla tiukkoja rajoja. Hän on aina saanut harrastaa mitä on halunnut ja väkisin ei ole väännetty mitään. Tuo rajattomuus on tuonut sitä syyllisyyttä itselleni. Ei hän ole tosin rajoja juurikaan rikkonut. Ei ole yhtään epäselvää, että tiukat rajat luovat turvallisuutta. Olen kuitenkin aina uskonut myös siihen, että tyyppini on luonut ne omat sisäiset rajansa sen perusturvallisuuden kanssa, mikä hänellä tuntuu olevan.

Ja meillä on se yhteys keskenämme. En tiedä mistä se on tullut; se on vaan aina ollut niin. Liekö sitten niin, että se syntyi jo aivan pienenä kun tämä hoitovastuu oli pitkälti kontollani. Tiedän myös, että olen pettänyt hänen luottamuksensa jossain hänen elämänsä vaiheessa pari vuotta sitten. Hän sanoi sen ja kysyi, että mitä tapahtui ja miksi. Tiesin sen sanomattakin ja kerroin hänelle. Niitä kysymyksiä tuolta menneisyydestä on tullut enemmänkin ja olen aina kertonut. Hän on nuori kaveri, mutta parempi kertoa kuin antaa hänen miettiä niitä ja muodostaa omat käsityksensä, vailla mitään mahdollisuuksia sitoa sitä muuhun kuin omiin mielikuviinsa ja myös niihin liittyviin pelkoihin.

Saatan ajatella tätä väärin. Voi olla, että olen totaalisen väärässä kaikessa mitä kirjoitin. En tiedä, tällä tavalla nyt kuitenkin ajattelen.