Muisti voi olla armollinen ja sallia unohtamisen. On paljon parempi unohtaa jotkin asiat. Kaivaa ne niin syvälle, että ne eivät enää nouse ja nosta päätään. Unohtaa ja jatkaa matkaa. Taaksepäin on turha katsoa. Mikään ei siellä enää muutu. Oli mitä oli, syistäkään välittämättä.

Vaikka menneisyys on osa nykyisyyttämme, niin tämä hetki on se mitä meillä on. Pelkistettynä se on juuri näin. Menneet asiat on kerran jo eletty. Jos saisit päättää niin eläisitkö elämäsi eri tavalla nyt? Tekisitkö eri valintoja? Totta kai, näin itse ainakin vastaisin. Yhtä lailla voisi kysyä nyt tässä hetkessä. Mitä valintoja aiot tehdä. Nythän on mahdollista elää eri tavalla. Pitää vaan tietää mitä haluaa. Vaan osaako sitä haluta oikein ja oikeita asioita?

En usko, että osaa. Valinnan tehdessään sitä toivoo tekevänsä oikean ratkaisun, ja onhan se näin silloin.

Asiasta toiseen. PP:n koulutuksessa oli eilen uskonnolliset kysymykset. Sessio, jota olen eniten odottanut. Piti myös pohtia sitä omaa jumalakuvaa. Tuntuu siltä, että jokaisella on joku kuva jostain korkeammasta voimasta. Nimikkeet saattavat vaihdella; jollekin ne ovat enkeleitä, rinnallakulkija, kaiken luoja. Yhtä kaikki, kaikilla se on joku voima.

Vaikein asia itselleni on mahdollinen ripin vastaanottaminen. Eikä sekään, vaan siihen liittyvä anteeksiannon julistaminen. Luterilaisessa kirkossa on yleisen pappeuden periaate ja kuka tahansa seurakunnan jäsen voi vastaaottaa toisen seurakuntalaisen ripin. En mitenkään tunne, että voisin julistaa anteeksiannon. En ole kenenkään pappi, enkä tuomari.  Sielunhoitoon perehtynyt pappi voi sen tehdä, ja kuuluukin tehdä jo virkansa puolesta, vaan en tunne että olisin saanut valtakirjaa anteeksiannon julistamiseen. 

Eikä sillä ole mitään tekemistä oman uskoni kanssa. Tilanne, jossa sanoisin että Jeesus Kristus on antava syntisi anteeksi ei vaan istu suuhuni. Voin toki sen rippikaavan mukaan lukea kirjasta, mutta en katso että se on tehtäväni. Olen miettinyt sitä jos tällainen puhelu tulee, niin mitä sanon. Sanonko omin sanoin, että kristillisen uskon mukaan syntisi annetaan sinulle anteeksi. Tuohon voin sitoutua ja sen takana seistä.

Tätä koulutusta on jatkunut nyt muutaman kerran. On ollut vaikeita asioita, mutta kuitenkin sellaisia jotka on voinut hahmottaa ja konkretisoida. Nämä sielunhoidolliset asiat ovat jotenkin erilaisia. Ne ovat kullekin hyvin henkilökohtaisia ja niihin liityy myös toisinaan hyvinkin voimakas arvomaailman ja elämänkatsomuksellinen lataus. Jään miettimään tätä, ja sekin siitä kristalloituu aikanaan.