Vieläkin vaan rehellisyydestä ja luottamuksesta. Niiden väliin pitäisi kaiketi laittaa on yhtä kuin merkki. Minä olen rehellinen. Ai, jaa. Puhun myös totta. Aha, no sepä mukavaa. Meitä totuuden puhujia riittää tällä pallolla. Minäkin puhun totta, koska olen rehellinen; ja luotettava.

En ole rehellinen.Se on niin kamalan vaikeaa olla sitä. Yksi vaikeimmista asioista. En puhu myöskään totta. En ole rehellinen itselleni. Huijaan itseäni kaiken aikaa ja sitä kautta myös muita. Ei se kuitenkaan tee minusta epärehellistä. Tiedostamattoman ehkä, ja ei sitäkään, kun tässä aivan tietoisena kirjoitan tätä.

Niin kuin kaikki tiedämme, itsensä näkeminen on joskus, eli aina, hankalaa. Ei sitä vaan pysty tunnustamaan itselleen määrättyjä totuuksia. Nytkin ahdistaa niin pirusti, kun näitä mietin samalla. Kasvatuksen syytä, yhteiskunnan ja varmaa nykyisen taloudellisen taantumankin.

Olen rauhallinen ja leppoisa. Mukava, huumorintajuinen ja ihmisiä kuunteleva ja huomioiva. Kysykää vaikka keneltä, joka minut tuntee. Niin ja kilttikin vielä. Auttava, antelias, hauska; adjektiiveja riittää. Myös vaatimaton. Rehellisesti, olen rauhallinen, leppoisa... ei vaiskaan.

Olen rauhaton ja kiehun välillä kiukusta. Kateellinen, itsekeskeinen ja parhaillaan teen listaa, miten kostan kaikki kärsimäni vääryydet (not true). Olen niin ikään seula. Seula on se ikävämpi nimitys kiltteydelle. Hyvä on sitten. Aika paljon teen juttuja oman itseni vuoksi. Puhun myös mielessäni. Käyn keskusteluja yleensä jonkun kanssa, joka on minua loukannut. Helpompaa ja terveempää olisi vetää turpaan ja saattaisi johtaakin johonkin.

Mutta hyvä juttu on se, että yritän olla rehellinen. Pyrin ainakin siihen. Sekin riittää, että edes yrittää. Äitini muuten sanoo usein itsestään : "Minä lähden puhtain paperein täältä". Olisiko tällä perimälläkin joku osuus tähän asiaan.