Tee aivan kuten haluat. Ihan sama. Aina vaan paranee.

Mitä kummallista tässä on? Eikö kaikki naiset/miehet tee näin? Aah, upeeta, ja ärsyttävää.

Jos vielä nähdään. Soitellaan, ehkä. Jos me nyt lähdetään sinne. Ei päätetä sitä nyt. Katsellaan miltä huomenna tuntuu, ei tule turhia paineita. Jos, ehkä, katsellaan.

Kin, kaan, kään. Päätteet ne vasta tärkeitä on. Niistä voi tehdä mielenkiintoisia tulkintoja.

Yhtä mielenkiintoista on se mitä ei sanota. Sanomattakin on selvää.

Ei elämä ole pelkkää paratiisia, se on myös ruusuilla tanssimista. Eikä aina sitäkään. On ollut eripuraakin aika ajoin. Kaksi aika erilaita temperamenttia yhdessä. Toinen rauhallinen ja harkitseva ja toinen välillä äkkiäkin tulistuva. Minä se jälkimmäinen. Tulee hiljaista välillä.

Moi, voitaisko jutella siiitä mitä oikein tapahtui. Joo, jutellaaan vaan. Näin se menee ja sitten puhutaan. Sitä tässä naisessa arvostan, että hän näkee päivien tulevan vielä hiljaisuuden jälkeenkin, mitä en välttämättä aina itse näe pirun vihaisena.

Toisaalta outoa ja kummallista kun aiemmin, siis entisessä suhteessa, koskaan ei voinut puhua mistään selkokielellä rauhallisesti ja järkevästi. Kovin on ollu juurtunut entinen meno. Oppia ikä kaikki kuitenkin.

Tiivistä on yhdessäolo ollut. Nyt olin muutaman päivän yksin tai lasteni kanssa matkoilla; sekin aivan uusi kokemus. Yksinkin voi mennä. Uutta sekin. Niin kuin poikani totesi, että tämä on ensimmäinen kerta kun ollaan keskenään reissussa.  Hyvä kokemus tuokin.

Voi lähteä ja tietää, että toinen on tallessa ja odottaa. Ei tarvitse ajatella yhtään mitään sen suhteen. Näinköhän sitä alkaa tottumaan elämään selväpäisen ihmisen kanssa normaalissa parisuhteessa.

Side on jo muodostunut ja tuntuu aika vaikealta kuvitella elämää ilman nykyistä kumppaniani. Hän on kovin tavallisen oloinen ja pitää tylsisistä tavallisista asioista so. normaalista arjesta. Onhan tämä toisaalta ollut kovin tapahtumarikaskin vuosi arjenkin keskellä.

Olosuhteet muuttuvat kun toisen nuori lentää pesästä kesällä ja omanikin on irtaantumassa minusta pikku hiljaa. Se on tietenkin hänen tärkein tehtävänsä hankkiutua minusta eroon ja itsenäistyä.

Niin kuin kumppanini sanoo, katellaan.

Taisin sanoa jossain kohtaa, että on mukavaa kun on joku aikuinen tuossa kupeessa. Se on sitä, ja vaikka tämä olosuhde ei ehkä täysin ideaali olekaan, niin paras ja ainoa mahdollinen tällä hetkellä.

Kuinka meidän käy kysyi hän muutama päivä sitten? Niin, saattaa tuntua oudolta tuollainen kysymys, mutta kuvastaa jollain tapaa sitä mitä tässä on meneillään.

Me pidämme toisistamme enemmän kuin paljon. Tätä jatkumoa tulee pian vuosi. Yhtä juhlaa jollain tapaa. Yhteistä aikaa on olosuhteisiin nähden paljon. Yhteisellä ajalla ja yhteisellä elämällä on kuitenkin vissi ero. Tämän vuoksi voikin kysyä, että kuinka meidän oikein käy? Tuleeko sitä yhteistä elämää koskaan?

Haluan usko, että tulee. Jos en uskoisi, niin tuskin voisin olla tässä.

Kaikenlaista miettii. Mikä tässä ihmisessä on se, joka niin kovin kiehtoo ja vetää puoleensa? Noh, hänen seurassaan on hyvä olla. Hän on niin rauhallinen ja levollinen. Sekin tarttuu ja hänen seurassaan on rauhoittava olla. Sielu ja mieli lepää.

Ei tarvitse tehdä mitään. Ei tarvitse, mutta voi tehdä. Kiire ei ole koskaan. Ei sen tekemisen tarvitse niin ihmeellistä olla. Jonkun mielestä ehkä menemme ja teemme paljon yhdessä. Kaikenlaista tekemistä. Liikumme paljon ihan fyysisesti ulkona. hiihdämme, kävelemme, luistelemme, mitä nyt mieleen tulee.

Käymme paljon elokuvissa, teatterissa, konserteissa tai sitten vaan olemme kotona. Teemme ruokaa yhdessä aina viikonloppuisin ja juomme pullon punaista tai valkoista lempeää juomaa kimppaan.

Silti on sitä omaakin aikaa ja väljyyttä omille jutuille. Taitaa olla sittenkin aika ideaali tilanne.

Hän on lempeä ja kiltti ihminen, vaikka kammoksuukin koko ajatusta itse. I hate you tulee välillä palautetta. Jos välillä sortuu hempeileviin tekstiviesteihin päivällä, niin vastaus on yleensä: Tee nyt vain niitä töitäsi. Se niistä hempeilyistä.

Suurta rakkautta? Hän on rakastettava ihminen, ja kyllä minä häntä rakastan. Valitettavasti hän ei minua. Välillä tulee teksturia, että voi, olit voipaperiakin laittanut eväsleipien väliin, I l y.

Tee nyt vain niitä töitäsi.

Tapasin päivällä naiseni entisen puolison vaimoineen. Nyt on tavattu kaikki ne ihmiset, joilla on merkitystä hänen elämässään. Kaikkia varmasti jännitti.

Kertoo aika paljon tämä tapaaminen. Enemmän ja enemmän olemme toistemme elämässä. Meidän elämämme voisi kai jo sanoa. Ainakin nyt.

Kesällä hän jo sanoi, että rakastan sinua; nyt. Niin minäkin. Kesäinen juttu on muuttunut pysyvänoloiseksi seurusteluksi, olemiseksi ja elämiseksi.

Heräilen tähän päivään ja lähden ulos pitkälle lenkille seuralaiseni kanssa. Aurinkokin näyttää heräilevän ja päivästä tulee kaunis.

Oman lapseni äiti lähtee jälleen pakoon joulua aivan muualle. Ei joulua, vaan siihen liittyvää omaa oloaan.

Mitä me tehtiin viime jouluna, kysyi poikani? Sumussa on se aika molemmilla.

Nyt on erilainen tilanne. Uudet ihmiset elämässämme.

Tänään ja huomenna meillä, aattona myös.

Kirkkokonserttiin rauhoittumaan illalla.

Oli iso kysymys. Iso oli vastauskin.

Älä kysy tuollaisia, ne ovat niin isoja asioita olisi voinut vastata. Se oli odotus nytkin.

Mitä on tapahtunut? Panttasin kysymystä ja ajattelin, että sitä en nyt ainakaan kysy. Kysyin kuitenkin ja vastaus tuli empimättä.

Ajatella voi tietenkin aina. Tahtoa saa ja voi sen sanoakin. Tietää sen sanomattakin; ja kysymättä.

Riksraks. Se on yhdestä lorusta. En ollut ennen kuullut, vaan nyt kuulin senkin.

On ollut levollista ja rauhallista. Olen olen. Onnellinen olen.

Vaikka menneisyys on osa nykyisyyttämme, niin tämä hetki on se mitä meillä on. Pelkistettynä se on juuri näin. Menneet asiat on kerran jo eletty. Jos saisit päättää niin eläisitkö elämäsi eri tavalla nyt? Tekisitkö eri valintoja? Totta kai, näin itse ainakin vastaisin. Yhtä lailla voisi kysyä nyt tässä hetkessä. Mitä valintoja aiot tehdä. Nythän on mahdollista elää eri tavalla. Pitää vaan tietää mitä haluaa. Vaan osaako sitä haluta oikein ja oikeita asioita?

En usko, että osaa. Valinnan tehdessään sitä toivoo tekevänsä oikean ratkaisun, ja onhan se näin silloin.

Asiasta toiseen. PP:n koulutuksessa oli eilen uskonnolliset kysymykset. Sessio, jota olen eniten odottanut. Piti myös pohtia sitä omaa jumalakuvaa. Tuntuu siltä, että jokaisella on joku kuva jostain korkeammasta voimasta. Nimikkeet saattavat vaihdella; jollekin ne ovat enkeleitä, rinnallakulkija, kaiken luoja. Yhtä kaikki, kaikilla se on joku voima.

Vaikein asia itselleni on mahdollinen ripin vastaanottaminen. Eikä sekään, vaan siihen liittyvä anteeksiannon julistaminen. Luterilaisessa kirkossa on yleisen pappeuden periaate ja kuka tahansa seurakunnan jäsen voi vastaaottaa toisen seurakuntalaisen ripin. En mitenkään tunne, että voisin julistaa anteeksiannon. En ole kenenkään pappi, enkä tuomari.  Sielunhoitoon perehtynyt pappi voi sen tehdä, ja kuuluukin tehdä jo virkansa puolesta, vaan en tunne että olisin saanut valtakirjaa anteeksiannon julistamiseen. 

Eikä sillä ole mitään tekemistä oman uskoni kanssa. Tilanne, jossa sanoisin että Jeesus Kristus on antava syntisi anteeksi ei vaan istu suuhuni. Voin toki sen rippikaavan mukaan lukea kirjasta, mutta en katso että se on tehtäväni. Olen miettinyt sitä jos tällainen puhelu tulee, niin mitä sanon. Sanonko omin sanoin, että kristillisen uskon mukaan syntisi annetaan sinulle anteeksi. Tuohon voin sitoutua ja sen takana seistä.

Tätä koulutusta on jatkunut nyt muutaman kerran. On ollut vaikeita asioita, mutta kuitenkin sellaisia jotka on voinut hahmottaa ja konkretisoida. Nämä sielunhoidolliset asiat ovat jotenkin erilaisia. Ne ovat kullekin hyvin henkilökohtaisia ja niihin liityy myös toisinaan hyvinkin voimakas arvomaailman ja elämänkatsomuksellinen lataus. Jään miettimään tätä, ja sekin siitä kristalloituu aikanaan.

Toiset kestävät myös enemmän kuin toiset. Ihmisten minäkuva on myös erilainen. Omat vaatimukset oman elämän suhteen saattavat olla epärealistisia, totta kuitenkin ihmiselle itselleen. Jollekin riittää päivästä toiseen rämpiminen joten kuten, jollekin taas menestys ja hyvin pärjääminen on valtavan suuri asia.

Niin tai näin; kun tuntuu, että elämä potkii rajusti päähän aletaan miettimään elämän mielekkyyttä ja sen päättämistä. Itsemurha on ratkaisu tilanteessa, jossa pitää päästä pois kaikesta tästä.

Oman elämän jatkumo on omissa käsissä. Se nyt ainakin on. Itsetuhoajatuksissa on kai, luulen ainakin, kysymys siitä, että oman elämän hallinta on menetetty; odotukset ja toiveet eivät täyttyneet. Tuntuu vähän irvokkaalta ajatella, että päätöksen tekeminen so. hallinnan ottaminen omiin käsiin johtaa kuolemaan.

Ei elämä ketään petä, eikä se itsessään ole vaikeaa. Ihmissuhteet voivat sitä olla, ja vaikeinta varmaan on se suhde itseensä. Se miten me näemme itsemme ja elämämme ei miellytä meitä. Ei tämä ole elämisen arvoista elämää. Ympäristö näkee sen useimmiten aivan toisin ja on ymmällään siitä mitä tapahtui.

Toivoton tilanne. Siitäkin on kaiketi kysymys. Pattitilanne, mistä ei päästä kuin yhteen suuntaan. Voivat ne yritykset olla demonstraatiotakin. Usein kuitenkin se toistuessaan johtaa siihen lopulliseen. Se joka siitä puhuu ei sitä tee; ei pidä paikkaansa sekään.

Vaikeita asioita. Me osaamme tämänkin ja olemme kärkipäässä tilastoissa. Sivullisen on niin vaikeaa nähdä mistä onkaan kysymys. Kun et sitä näe, et myöskään pysty auttamaan, koska avun tarvetta ei silloin ole havaittavissa. Mistä sen sitten huomaa? Ei välttämättä mistään ellei ole kovin lähellä. Pieniä merkkejä, näkyville jätettyjä peiteltyjä viestejä. Jonkin asian aivan erilailla tekeminen kuin ennen. Kaikki eivät puhu, mutta jotenkin sen osoittavat.

Tällaista tuli mieleen kun PP:n koulutuksesta eilen kotiuduin.

Mene vähän sinne päin nukkumaan, että saan jalkani koukkuun. Menen menen.

Yhdessä töihin, hyvää työpäivää ja pieni suudelma. Nähdään illalla.

Outoa elää yhdessä ja erikseen. Kun on muutaman päivän ollut tiiviisti jalat saman pöydän alla niin saattaa tulla vieroitusoireita, kun se olosuhde taas muuttuu.

Ja muuttuuhan se, mutta sillehän en mitään voi.  Toukokuusta joulukuuhun on pidempi matka kuin joulukuusta toukokuuhun. Silloin tulee vuosi täyteen.

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Joulukin lähestyy ja pitkä loma.